Suburbia – Lähiöperformansseja – Antti Ahonen ja Katri Kainulainen

juliste-mustalla-reunallapieni
Näyttely avoinna 10.9.-1.10.2016, tiistaista sunnuntaihin klo. 12-18.
Näyttelyn lopputapahtuma 30.9., ohjelmassa musiikkia ja live-performanssia, esiintyjät ilmoitetaan myöhemmin.

Antti Ahonen ja Katri Kainulainen ovat koonneet näyttelyksi vuonna 2013 aloitetun projektinsa. SUBURBIA törmäyttää performanssitaiteen estetiikkaa yhteen helsinkiläisten lähiöiden estetiikan kanssa. Taiteilijat vierailijoineen ovat tutkineet performanssin muodostumista kokonaan uudeksi teokseksi valokuvan muodossa.

Kuvastoon ammennetaan inspiraatiota kliseisestä lähiöestetiikasta. Poseerauksista ja tilannekuvista koostuvassa kokonaisuudessa herkutellaan graffitien, betonin, pusikkokeitaiden ja parkkipaikkojen nuhruisella romantiikalla. Performansseja on kuvattu Pitäjänmäellä, Malmilla, Puotilassa, Itäkeskuksessa, Vuosaaressa,
Pohjois-Haagassa, Myllypurossa, Roihuvuoressa ja Roihupellossa.

Kainulainen ja Ahonen ovat työskennelleet yhdessä kohta vuosikymmenen ajan erilaisissa projekteissa.
Lähiöteemaa kaksikko tulkitsi toisiaan tasapainottavista lähtökohdista: Antti Ahosen intohimona ovat betoniarkkitehtuurin mahtipontiset, ryvettyneet pinnat, joita hän on valokuvannut vuosien ajan. Katri Kainulainen käsittelee performansseissaan yhteiskunnan harmaita alueita ja poimii teostensa sisällön hyvinvoinnin väliinputoajien, päihdeongelmienja  pienen ihmisen suurten tunteiden ristiaallokosta.

Antti Ahonen (s.1977) on yksi harvoista suomalaisista valokuvaajista, joka on erikoistunut juuri performanssitaiteen tallentamiseen. Hän on dokumentoinut merkittävän osan suomalaista elävää taidetta 2000-luvun alusta lähtien mm. Lį-basin, Teatterikorkeakoulun, TONIGHTin, Mad House Helsingin, Smeds Ensamblen ja Kansallisteatterin arkistoihin. Yli vuosikymmenen aikana hän on tallentanut satoja performansseja ja syventynyt performanssikuvaukseen omana taiteenlajinaan.

Katri Kainulainen (s.1978) on aktiivinen suomalaisen performanssitaiteen toimija, joka esiintyy kotimaisen ja kansainvälisen kentän performanssitapahtumissa. Kainulainen myös organisoi eri mittakaavan tapahtumia saaden aikaan sekä alueellista että kansainvälistä liikkuvuutta performanssitaiteen kentässä.

Viimeisimpiä kuratointitöitä ovat mm. Roi Vaaran kanssa kuratoitu Streetlevel – Performance Art in Public Space 2015 ja Paulon Säätiön kutsunäyttely 2013 Kuvataideakatemian galleriassa.

Vierailevat taiteilijat:
Horonkäristys, Outi-Illuusia Lilja, Maximilian Latva, Johannes Klaus, Meri Hietala
Mukana myös:
Arttu Kurttila, Irina Mutt, Kaz Ahmed, Maippi Ketola

Kiitos tuesta ja yhteistyöstä:
Oksasenkatu 11, Svenska kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus, Niilo Helanderin säätiö
Diamond Beverages.

SUBURBIA – Performances on the Outskirts

SUBURBIA juxtaposes two kinds of aesthetics: the one of performance art to the one that we recognize as typical to suburban areas.

The show presents performance photography at Oksasenkatu 11 gallery, 10.9.-1.10.2016.

Opening times: Tuesday to Sunday, 12-18

Also starring in SUBURBIA:
Horonkäristys
Outi-Illuusia Lilja
Maximilian Latva
Johannes Klaus
Meri Hietala
Arttu Kurttila
Irina Mutt
Kaz Ahmed
Maippi Ketola

Thank you:
Oksasenkatu 11
Svenska kulturfonden
Arts Promotion Centre Finland
Niilo Helanderin säätiö
Diamond Beverages

Comments are closed.