Timo Viialainen — Lossy
6.-29.1.2022
Avoinna
ke-su klo 13-18
Koronatilanteesta johtuen erillistä avajaistapahtumaa ei järjestetä, mutta galleria on avoinna avajaispäivänä torstaina 6.1. 18-21 ja perjantaina 7.1. 13-18. Sydämellisesti tervetuloa!
2018 Huomasin että jotain oli muuttunut. Koin eräässä itselleni hyvin tärkeässä musiikkikonsertissa syvän pettymyksen tunteen. Voisin kuvailla sitä dramaattisesti musiikin kuolemaksi. Olin liian tietoinen ja ihmiset ympärilläni olivat liian tietoisia. Se mikä oli aikaisemmin herättänyt voimakkaita tuntemuksia, ei enää herättänyt niitä. Se ainoastaan muistutti siitä, että joskus voimakkaiden tunteiden kokeminen oli ollut mahdollista.
Lossy tarkoittaa häviöllistä. Häviö on useimmiten huomaamatonta. Tyypillistä häviämiselle on, että hävinneiden asioiden olemassaoloa ei pian edes muisteta. Konseptina häviöllinen kiehtoo itseäni:
a) poeettisena analogiana sekä subjektiivisten että kollektiivisten kokemusten syvempien merkitysten rappeutumiseen
b) poeettisena analogiana meneillään olevaan kuudenteen sukupuuttoaaltoon
c) konkreettisesti: häviöllisenä pakkausmenetelmänä digitaalisen datan käsittelyssä
vaihtoehto d) Lossy on esihistoriallinen hirviö. Se näyttää hieman samalta kuin tekemäni kukkopilli. Tai samalta kuin näyttelyn julisteessa esiintyvän kalkkikiviveistoksen pinnassa olevan dinosauruksen pään näköinen fossiili (piirsin muuten lapsena pääosin hirviötä ja kissaeläimiä)
Toisaalta. Tarvitsenko näitä käsitteitä tuomaan merkityksiä taiteeseeni? Yritän uuttaa merkityksiä kalkkikiven historiasta ja sen pinnassa esiintyvistä fossiileista. Samalla kuitenkin mietin, keille yritän kommunikoida? Kopioinko tiedostamatta tällä hetkellä suosittuja teemoja taiteeseeni osana pragmaattista selviytymisstrategiaa? Entä viekö nyt tämän asian esille ottaminen, tässä näyttelytekstin kontekstissa, harhapolulle? Toisaalta. Miksi polulla ylipäätään pitäisi pysyä, jos tuntematon kiinnostaa? Ehkä siksi, että koherenttiudella voi saavuttaa asioita ja liika kaaos voi olla tuhoisaa, voisi olla yksi vastaus. Mitä olen itse hävinnyt tätä näyttelyä tehdessäni?
Ehkä pelkään että olenkin itse fossiili. Syitä siihen:
a) tämän näyttelyn teokset eivät ehkä näytä tarpeeksi nykytaiteelta (uskon että tämä on yleinen pelko)
b) musiikki joka herättää minussa vahvoja tunnereaktioita, on tehty jo aika kauan aikaa sitten
c) edustamani kapinallisuus on tällä hetkellä pois muodista/vaaran tunne, jos sitä nyt ylipäätään tarvitaan mihinkään, pitäisi saada vähemmän maskuliiniseen muotoon
Yritän ajatella tulevaisuutta. Tein tähän näyttelyyn teoksia kivestä ja keramiikasta, jotta ne kestäisivät aikaa. Muurasin kivisiin laatikoihin jotain hyvin henkilökohtaista. Toimin näin osittain spontaanin reaktion synnyttämänä. Ajattelin että jos näkee näin paljon vaivaa teosten tekemiseen, on niiden jäätävä elämään myös näyttelyn jälkeen. Olen tehnyt jo tarpeeksi katoavia asioita.
Jo edellä mainittujen teosten lisäksi näyttelyssä on esillä mm. paineilmalla toimiva jättikokoinen kukkopilli, kvartsia sisältävä sydän sekä tietokoneesta, hiirestä ja liikkeestä rakentunut teos.
Näyttelyn taiteellista työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto, HIAP ja Taideyliopiston tukisäätiö. Teosten elektroniikan toteutus Gregoire Rousseau & Alan Ryckelynck. Kiitokset: Maarit Mäkelä, Man Yau, Tatu Laurila, Salla Valle.
Timo Viialainen työskentelee kuvataiteen, performanssitaiteen ja äänitaiteen alueilla. Hänen taiteellinen tuotantonsa konkretisoituu äänellisiä elementtejä hyväksi käyttävissä performansseissa sekä käsitteellisissä, katsojia aktivoivissa veistoksellisissa teoksissa. Kiinnostuksen kohteina ovat muunmuassa esikielellinen kokemus sekä ristiriitaiset tulkinnat eri kapitalisoitujen toimintaympäristöjen tarkoituksista. Performanssitaiteilijana hän on esiintynyt aktiivisesti vuodesta 2011 alkaen lukuisissa eri tapahtumissa 19 eri maassa. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Helsingin Kuvataideakatemian veiston osastolta vuonna 2021. Lossy on hänen toinen yksityisnäyttelynsä.